Eilen tajusin, että painoindeksini hipoo neljääkymmentä eli olen hyvin hyvin lähellä "sairaalloisen lihavan" rajaa. Samalla tajusin myös, että vaikka painaisin puolet vähemmän, kuin nyt, en olisi alipainoinen.

Tän kuukauden aikana on ensimmäistä kertaa koskaan vieraat ihmiset huomautelleet painostani. Molemmat olivat humalaisia ja miespuolisia. Ensimmäisen tapauksen kohdalla kävelin ja söin mansikoita. Juoppo huusi perään, että älä hyvä tyttö enempää syö. Toisella kertaa autollinen humalaisia miehiä mateli ohi ja yksi huusi ikkunasta: "Tuu meidän mukaan! Ei sillä, että auton jouset kestäis, mutta tuu nyt kuitenkin".

Kaiken muun vielä kestän, mutta en sitä, että ihmiset alkaa huomautteleen painostani.

Vaikka todellakaan en ole niin pinnallinen, että tuo olisi ainoa syy päästä eroon niistä ylimääräisestä 40 kilosta!

Eilen aloitin ihan hyvin. Söin 1300 kcal ja kävin kävelyllä.

Jotenkin vaan en jaksa uskoa, että tämäkään laihdutuspäätös kantaisi sen pidemmälle, kuin aiemmatkaan, mutta kokeillaan nyt. Toinen päivä menossa ja vielä ei tee tiukkaa.