Voi perseensuti, unohdin eväät kotiin! Koko työpäivä pitää siis olla syömättä. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä juttu, ei.

Tässä aikani kuluksi (on vähän hiljaisempaa töissä) luin Painonvartijoiden ja Keventäjien "menestystarinoita". Vittu jälkimmäisessä tyypit laihduttanu jotain neljää kiloa (eli kymmenen kertaa vähemmän, mitä mun pitäisi) ja ne on jo menestystarinoita. Ok, ymmärrän, että jos on just se 4 kiloa ylipainoa, että sekin on varmasti helvetin tiukassa, kun sitä yrittää laihduttaa, mutta jotenkin vituttaa silti.

Ylipäätään tuntuu, että kellään ei ole yhtä paljoa pudotettavaa, kuin mulla. Se suomalaisversio "Suurin pudottaja" -tv-sarjastakin oli masentava, koska niistä naisista taisi olla muistaakseni vain yksi, joka oli samaa suuruusluokkaa painonsa kanssa, kuin minä.

Miksi helvetissä mä en ole voinut laihduttaa ajoissa, vaan on pitänyt odottaa, että paino on helvetti vieköön 116 ja risat! Itse asiassa oon kyllä laihduttanutkin pari kertaa kymmenisen kiloa, mutta takasinpa ovat tulleet.

Tuntuu helvetin pahalta ajatus siitä, etten enää ikinä voisi ahmia. Litra jäätelöä, 9 pullaa, pari suklaalevyä jne yhtenä iltana. En millään jaksa uskoa siihen, että vaikka laihtuisin, ei tekisi mieli ahmia. Ahmimisongelma on sairaus. Ei kukaan tunnu tajuavan sitä, miten helvetin sairasta se on. Ja apua ei tahdo hakea, koska ei halua joutua luopumaan ahmimisesta. Vaikka siitä tulee tosi paha olo, on se silti ehdottomasti parhaimpia asioita, mitä tiedän! Ostaa tosi paljon kaikkea hyväskää ja syödä ne. Aah!

Mutta nyt kyllä laihdutan, prkl.